Novelleista

Tehtävänä oli muodostaa ryhmä, lukea novelli, lukea kahden muun ryhmäläisen novellit ja sitten ei kun keskustelemaan. Oma novellini oli helppo valinta. Omalle kirjahyllylle, sieltä esiin Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli, ja sitten vielä mahdollisimman shokeeraavan novellin valinta. Helppo juttu siis. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan toisille ryhmäläisilleni aika niukan esittelyn novellista, sillä ensinnäkään Castillonista ei ole saatavilla kovinkaan paljon tietoa suomeksi tai englanniksi (hän ei ilmeisesti ole kerännyt kovinkaan paljon suosiota englanninkielisessä lukijakunnassa, vaikka Suomessa onkin kohtalaisen suosittu) ja toiseksi halusin jättää loppuratkaisun paljastamisen oppitunnin keskustelutuokioon. Tämäkin oli tarkkaan mietitty päätös, sillä en ollut varma onko loppuratkaisun paljastaminen järkevää. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se on, sillä Castillonilla on tarjolla lukuisia muitakin yllättäviä novelleja, ja juuri tämän yhden tarinan koko juonen kertominen voisi olla ovela tapa saada joku muukin koukkuun kuin minä. Seuraavanlaisen esittelyn kirjoitin siis ryhmäläisilleni taustatiedoiksi:

Claire Castillon: Sanoin yksi

Claire Castillon on uuden polven ranskalaisia kirjailijoita. Tietoa hänestä löytyy internetzin ihmemaasta aika niukasti edes englanniksi, mutta ainakin sen verran sain selville että Castillon on syntynyt vuonna 1975 ja on julkaissut melko tasaiseen tahtiin 2000-vuodesta alkaen romaaneja, novelleja ja yhden näytelmän. Suomeksi löytyy tätä nykyä kolme novellikokoelmaa, joista uusin, Kuplissa, ilmestyi viime vuonna.

Valitsemani novelli on julkaistu suomeksi kokoelmassa Äidin pikku pyöveli, joka käsittelee omaan makuuni täysin kolahtavan mustan huumorin siivittämänä äiti-tytär –suhteita. Novellit ovat inhottavia, kauniita, omituisia ja ehdottoman rehellisiä. Ne käsittelevät tabuja ja tavallisia asioita, ja ovat ihan mahdottoman hauskoja. Novellivalintani Sanoin yksi aloittaa kokoelman ja shokeeraa heti kättelyssä. Päähenkilön mies tahtoi lapsen ja päähenkilö suostui siihen, yhdellä ehdolla. Dändändää!

Kuten sanottua, fanitan Castillonia novellikirjailijana kovasti. Toivoisin että hänen ranskaksi ilmestyneitä romaanejaankin saataisiin suomeksi kirjastoihin, sillä oma ranskantaitoni on jäänyt sinne lukion toisen vuoden alkeisiin. Castillon kirjoittaa jotenkin toteavasti, ikään kuin näin asiat vain olisivat, ei väliä sillä ovatko ne hyviä vai pahoja, näin asiat nyt vain ovat. Tämä ei tarkoita etteikö hänen tekstissään olisi tunteita mukana, mutta realistinen ote säilyy mukana jatkuvasti, huolimatta siitä että tapahtumat ovat joskus absurdeja. Tai ehkä ne vain tuntuvat absurdeilta, koska emme ole tottuneet lukemaan tietyistä aiheista niin suorasukaisesti.

Muidenkin novellit olivat kiinnostavia. Erityisesti kiinnostuin tästä varsin omaperäisestä hepusta nimeltä Stewart Home. En ollut aiemmin kuullut hänestä mitään, mikä voisi olla yllättävääkin, kun ottaa huomioon miten innokkaasti olen aikoinani lukenut kaikenlaista rappiollista, rumaa, väkivaltaista jne. kirjallisuutta (esim. ah niin ihanaa Virginietä). En ollut lukenut tarjolla ollutta Homen novellia Anonyymit vitunnuolijat, mutta luin sen jälkeenpäin kiinnostuttuani. Eihän siinä mitään järkeä ollut, kuten novellikeskustelijat olivatkin jo todenneet, eikä vastaavia novelleja myöskään jaksaisi lukea kovin montaa peräkkäin, myönnetään, mutta tunnustan myös nauraneeni, pudistaneeni päätäni ja yllättyneeni moneen otteeseen. Ei mikään kirjallinen mestariteos, mutta jollain kierolla tavalla silti viihdyttävää.


Ensi kerraksi pitäisikin sitten saada valmiiksi klassikkoseminaarin essee ja PowerPoint-esitys. Kiirettä pitää, siis.