Ensimmäisellä tunnilla (silloin viikko sitten) tiesin jo tunnin alkaessa että tästä tulee paras kurssi koko vuonna. Syy siihen on se, että mielestäni kirjallisuudentuntemusta pitäisi olla opetusohjelmassa noin 500 % enemmän. Vaikka syyt siihen, miksi kirjallisuudentuntemus on kirjastonhoitajalle tärkeää, lienevät ilmiselviä, omat syyni haluta sitä lisää ja lisää ovat kuitenkin puhtaan itsekkäitä: Rrrrrakastan kirjallisuutta.
Venäläisellä kirjallisuudella aloittaminen ei ollut huono veto, vaikkakin itseäni nolottaa se, etten ole lukenut enempää venäläisiä klassikoita. Vielä enemmän nolottaa se, että olen aloittanut Anna Kareninan kahdesti mutta en ole kertaakaan päässyt edes puoleen väliin. Omassa kirjahyllyssäni kököttää jonkin tätimäisen kirjakerhon kaksiniteinen versio kyseisestä kirjasta, ja vannon ja vakuutan että jonain päivänä vielä luen sen. Tämä olkoon elämäni tärkein tavoite vuoteen... sanotaan vaikka 2030 mennessä.
Tavoitteista puheenollen, kurssitavoitteeni ylipäätään ovat luokkaa "lue lisää, lue enemmän". Tajuan kyllä ettei sen pitäisi olla ainoa näkökulma. Kirjallisuudesta voi tietää paljon ilman että ihan joka ikistä klassikkoa, tulevaa klassikkoa tai pintakirjallisuuden uutta lempilasta olisi lukenut. Ja kirjastonhoitajan nimenomaan tulisikin tietää näistä asioista laajasti, paljon laajemmin kuin yhden ihmisen on mahdollisuutta lukea. Joten... Taidanpa kaivaa sen inhottavan pröystäilykirjan jälleen esiin.
Kurssilla on ohjelmassa neljän kirjan lukeminen, joista yksi on lasten- tai nuortenkirja, yksi suomalainen ja yksi ulkomaalainen klassikko tai lähes-klassikko ja yksi jompaa kumpaa kahdesta jälkimmäisestä. Omat valintani näkyvät sivupalkissa. Avaan myöhemmin hieman lisää valintojen taustoja.
Viime tunnilla (montakos päivää siitä nyt onkaan) teemana oli runo. Itse huijasin vähän, koska en oikeasti lue runoja, vaikka satunnaisessa hulluudenpuuskassa saatan pitääkin niistä. Sylvia Plath -kauteni jäi kauas vuoteen 2004. Eli siis huijasin valitsemalla laululyriikan Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -kokoelmasta, koska feministinen, raadollinen runous/lyriikka/mikälie on sydäntäni lähellä, oli se sitten runoutta tai ei. "Hän harkitsi arsenikkia" toimi niin hyvin! Pienryhmässä se ei sitten toiminutkaan. Mutta mitäs siitä.
Hän harkitsi arsenikkia ja kirjepommia / hän harkitsi ampuvansa kovaa ja lujaa / hän harkitsi rotanmyrkkyä ja päälleajoa / - kaikkea harkitsi, kaikkea suunnitteli / Kaikki kirjat hän luki / petetyn naisen kostosuunnitelmista / mustasukkaisista lemmityistä / hulluksitulleista rakastajittarista / romminraiskaamista mielenhäiriöistä
Ja niin edelleen. Tuo kohta romminraiskaamista mielenhäiriöistä on mahtava.
Muiden runoissa oli jotain upeita esimerkkejä myös. Aina-niin-upea Charles Bukowski oli useammankin runovalinnoissa (itse olen lukenut häneltä vain novelleja) ja löysin uudenkin tuttavuuden, Sam Pinkin. Jos itse kirjoittaisin runoutta niin saisitte syödä minut jos se ei olisi tuollaista.
Ehkä ensi viikolla en lykkääkkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti